24. helmikuuta 2007

Yli 320 yliopistorakennusta vallattu Kreikassa

Kreikassa käydään kiihkeää taistelua yliopistojen yksityistämistä ja oikeistohallituksen neoliberalistista lakiuudistusta vastaan. Yli 320 yliopistorakennusta ovat olleet oppilaiden valtaamina 8.1. lähtien ja yliopiston professorit ovat lakossa.

Noin 30 000 opiskelijaa ja yliopiston professoria osoittivat mieltään 23.2. Ateenassa toista uutta korkeakouluja koskevaa lakiesitystä vastaan, jonka tarkoituksena on saattaa yliopistot toimimaan yritysten tavoin. Yhteentörmäyksiltä mielenosoittajien ja poliisin välillä ei vältytty poliisin hyökkäillessä mielenosoittajien kimppuun ja tehden Ateenan keskustasta ison kaasukammion.


Liikehdinnän alkuvaiheessa sen keskeisin tavoite oli kaataa ensimmäinen osa uudistuksesta, perustuslain 16. artiklaan ehdotettu muutos. Liike saavutti ensimmäisen merkittävän voittonsa saaden Sosialistisen puolueen (PASOK) muuttamaan mieltään ja jättämään äänestämättä uudistuksen puolesta. Tämän seurauksena Kreikassa ei ainakaan tulevina vuosina nähdä yksityisiä yliopistoja.

Vastauksena oikeistohallitus esitti uutta lakiehdotusta, joka mennessään läpi kääntäisi yliopistojen toimintamallin yksityisten yritysten kaltaiseksi. Lakiehdotuksesta äänestetään ensi viikolla. Valtaukset ja lakko jatkuvat yhä, vaikka hallitus yrittää kriminalisoida liikettä ja vasemmistoa. Opiskelijat ja professorit ovat valmiita jatkamaan taistelua kaikin mahdollisin keinoin niin pitkään, kun on tarve. Jopa lukiolaiset ovat alkaneet vallata koulujansa solidaarisuuden osoituksena.


Tätä liikehdintää pidetään 25 vuoteen merkittävimpänä yhteiskunnallisena liikkeenä Kreikassa.

Lisää tietoja ja kuvia (Thessaloniki & Ateena):
http://athens.indymedia.org/?lang=en