13. huhtikuuta 2007

Vauhtisokeutta jäsenten kustannuksella

Eilisessä (12.4.) edustajiston kokouksessa HYYn hallitus yritti turhaan perustella edustajistolle yritystään korottaa ylioppilaskunnan jäsenmaksua 18 euroon syyslukukaudella 2008. Edustajisto hyväksyi jäsenmaksuksi 17,35 euroa valmisteluvaliokunnan esityksen mukaisesti.

Hallituksen esitys oli ristiriidassa niin edustajiston aiemman päätöksen kuin talousvaliokunnan 26.3. tekemän esityksen kanssa. Siksi valmisteluvaliokunta epäsi 11.4. hallituksen korotusyrityksen. HYYn Vihreät eivät voi kuin hämmästellä hallituksen alituista halua olla korottamassa HYYn jäsenmaksua. Paineita alkaa olla pikemminkin perustella nykyisen jäsenmaksun tasoa.

Summia tärkeämpää on kuitenkin periaate, että hallitus mitoittaa HYYn toiminnan sellaiseksi, ettei jäseniltä tarvitse koko ajan pummata lisää. Jonkun täytyy pikku hiljaa kertoa, mitä sellaista HYY tarjoaa jäsenilleen, että siitä pitää maksaa vuodessa yli 30 euroa. Eikä tarvitse piiloutua sellaisen epämääräisyyden taakse kuin "edunvalvonta" - siksi tässä maassa on SYL, jonka osuus HYYn jäsenmaksusta on alle viisi euroa.

Edustaja Jukka Huhta toi esiin sen, mistä asiassa on varsinaisesti kysymys: tulonsiirrosta rivijäseniltä järjestöaktiiveille. Jäsenmaksujen korotus perustuu yksinomaan järjestöpalvelujen kasvattamiseen. Rivijäsenten palvelut eivät lisäänny, vaan järjestöjen juhlintaan tarkoitettujen lisätilojen hankinta halutaan osittaismaksattaa kasvattamalla jäsenmaksua.

Viime vuosina HYYssä on käynyt niin, että ruokahalu on kasvanut syödessä. Ainejärjestöjen ja osakuntien silmäätekevistä koostuva joukko ylioppilaskunnan ylimpiä päättäjiä on sairastunut kollektiiviseen vauhtisokeuteen. Kiinteistöhankintoja on tehty sellaista tahtia, että kukaan ei ole pysynyt perässä. Ainakaan ne opiskelijapäättäjät, jotka ovat laskeneet kiinteistöhankintojen kustannuksia. Leppäsuolle nouseva kolmas ylioppilastalo, jota ylioppilaskunnan kiinteistöjohto sivumennen sanoen kutsui "mökiksi" vielä vuosi sitten, on paljastunut sellaiseksi pieleen menneiden kustannusarvioiden hautausmaaksi, että joku etevä tutkijanalku saattaa vielä jonain tulevana aikakautena löytää sieltä hieman pintamultaa riipimällä itselleen vaikka gradunaiheen.

Sitä ennen toivomme HYYn Vihreissä, että eteemme ei tuoda enempää yllättäviä 150 000 euroa maksavia kulunvalvontajärjestelmiä, 100 000 euron suunnittelupalkkioita ja 250 prosenttia kohoavia kalustuskustannuksia ja sitten aleta puhua vakavalla naamalla jäsenmaksun korottamisesta, jolla saataisiin kasaan alle 35 000 euroa.