Mitä voi päätellä tämän kirjoituksen sisällöstä otsikon perusteella? Suurin piirtein yhtä paljon, kuin voi päätellä ihmisen näkemyksistä tämän kertoessa kannattavansa tasa-arvoa. Keinot yhteiskunnan tasa-arvoistamisesta eivät ole missään määrin valmiita tai ilmeisiä, vaan niistä tarvitaan avointa ja konstruktiivista keskustelua.
Onko oma vika, jos ei osaa? Merkittävä ongelma tasa-arvon saavuttamisessa on se, että ihmisten synnynnäisestä erilaisuudesta tai erilaisten kasvuympäristöjen vaikutuksesta ei ole riittävästi tietoa, että voisimme vastata kysymykseen tyhjentävästi. Tieto päättyy, siis ideologia alkaa. Monelle vasemmistolaisesti ajattelevalle mahdollisuuksien tasa-arvon ja lopputulosten tasa-arvon välinen konflikti on tabu. Tulkintani näistä termeistä on se, että siinä missä mahdollisuuksien tasa-arvo etsii ja pyrkii tuhoamaan epätasa-arvoisia rakenteita, lopputulosten tasa-arvo – esimerkiksi kiintiöiden muodossa – luo epätasa-arvoisia rakenteita, jotka saavat tilastot näyttämään siltä, että mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu.
Opettajankoulutuslaitoksen opiskelijoista 83 % on naisia, joka voidaan osittain selittää asenneympäristöllä, jonka mukaan miehet ovat luokanopettajan tehtäviin vähemmän soveltuvia. Tehokkain tapa vahvistaa tätä asennetta olisi vaatia kiintiöiden avulla opiskelijavalinnassa miehiltä vähemmän soveltuvuutta kuin naisilta: lopputulos olisi se, että miesopettajat todella olisivat naisopettajia huonommin soveltuvia ammattiinsa. Lastentarhanopettajakoulutuksen opiskelijavalinnoissa otettiinkin käyttöön mieskiintiö vuonna 1974, mutta se poistettiin vuonna 1990 tasa-arvolain vastaisena. Tasa-arvon kannalta kouluihin tarvittaisiin myös miehisiä roolimalleja, mutta kiintiöt eivät ole ratkaisu. Nähdäkseni ongelman tiedostaminen on jo käynnistänyt asteittaisen murroksen.
Perinteisten miesten ja naisten ammattien lisäksi ongelmaksi koetaan harrastuksien ja ajanvietteen sukupuolisoituminen. Suomen 500 parhaan shakinpelaajan joukossa on neljä naista. Robert Howardin vuonna 2005 tekemän tutkimuksen mukaan sukupuolten välisen segregaation väheneminen ja naisroolimallien lisääntyminen shakissa viimeisen 30 vuoden aikana ei ole tuonut shakkimaailman huipulle juurikaan naisia. Myös harrastelijatasolla naiset ovat harvassa. Tämä tukee ajatusta siitä, että shakin pelaaminen on miehille luontevampi tapa toteuttaa itseään kuin naisille.
Naisten vaatimaton edustus shakinharrastajien keskuudessa ei siis ole tasa-arvo-ongelma. Oltaisiinko sitä huomattu, jos 30 vuotta sitten oltaisiin päätetty, että tyttöjen kasvatuksessa täytyy painottaa shakkiharrastusta tasa-arvon toteutumiseksi? Sukupuolittuneiden kiinnostuksen kohteiden asenteellinen ylläpitäminen on ongelma, mutta missä määrin vinoutuman kompensoiminen on mielekästä?
On avartavaa pyrkiä ymmärtämään erilaisia tapoja elää. Tasa-arvoa rakentaessa on otettava huomioon ihmisten yksilölliset kyvyt ja hyväksyttävä ihmisryhmien erilaiset taipumukset. Ei ole oikein pakottaa ihmistä hylkäämään haaveitaan pelkästään sillä perusteella, että ne ovat tyypillisiä ihmisille, jotka ovat samaa sukupuolta.
Uskon, että onnellisimmillaan ihmiset ovat, kun saavat hyödyntää taipumuksiaan ja kykyjään yhteisön hyväksi, eikä tehtäviä jaeta ylhäältä käsin.
Jaakko Kulhia
Onko oma vika, jos ei osaa? Merkittävä ongelma tasa-arvon saavuttamisessa on se, että ihmisten synnynnäisestä erilaisuudesta tai erilaisten kasvuympäristöjen vaikutuksesta ei ole riittävästi tietoa, että voisimme vastata kysymykseen tyhjentävästi. Tieto päättyy, siis ideologia alkaa. Monelle vasemmistolaisesti ajattelevalle mahdollisuuksien tasa-arvon ja lopputulosten tasa-arvon välinen konflikti on tabu. Tulkintani näistä termeistä on se, että siinä missä mahdollisuuksien tasa-arvo etsii ja pyrkii tuhoamaan epätasa-arvoisia rakenteita, lopputulosten tasa-arvo – esimerkiksi kiintiöiden muodossa – luo epätasa-arvoisia rakenteita, jotka saavat tilastot näyttämään siltä, että mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu.
Opettajankoulutuslaitoksen opiskelijoista 83 % on naisia, joka voidaan osittain selittää asenneympäristöllä, jonka mukaan miehet ovat luokanopettajan tehtäviin vähemmän soveltuvia. Tehokkain tapa vahvistaa tätä asennetta olisi vaatia kiintiöiden avulla opiskelijavalinnassa miehiltä vähemmän soveltuvuutta kuin naisilta: lopputulos olisi se, että miesopettajat todella olisivat naisopettajia huonommin soveltuvia ammattiinsa. Lastentarhanopettajakoulutuksen opiskelijavalinnoissa otettiinkin käyttöön mieskiintiö vuonna 1974, mutta se poistettiin vuonna 1990 tasa-arvolain vastaisena. Tasa-arvon kannalta kouluihin tarvittaisiin myös miehisiä roolimalleja, mutta kiintiöt eivät ole ratkaisu. Nähdäkseni ongelman tiedostaminen on jo käynnistänyt asteittaisen murroksen.
Perinteisten miesten ja naisten ammattien lisäksi ongelmaksi koetaan harrastuksien ja ajanvietteen sukupuolisoituminen. Suomen 500 parhaan shakinpelaajan joukossa on neljä naista. Robert Howardin vuonna 2005 tekemän tutkimuksen mukaan sukupuolten välisen segregaation väheneminen ja naisroolimallien lisääntyminen shakissa viimeisen 30 vuoden aikana ei ole tuonut shakkimaailman huipulle juurikaan naisia. Myös harrastelijatasolla naiset ovat harvassa. Tämä tukee ajatusta siitä, että shakin pelaaminen on miehille luontevampi tapa toteuttaa itseään kuin naisille.
Naisten vaatimaton edustus shakinharrastajien keskuudessa ei siis ole tasa-arvo-ongelma. Oltaisiinko sitä huomattu, jos 30 vuotta sitten oltaisiin päätetty, että tyttöjen kasvatuksessa täytyy painottaa shakkiharrastusta tasa-arvon toteutumiseksi? Sukupuolittuneiden kiinnostuksen kohteiden asenteellinen ylläpitäminen on ongelma, mutta missä määrin vinoutuman kompensoiminen on mielekästä?
On avartavaa pyrkiä ymmärtämään erilaisia tapoja elää. Tasa-arvoa rakentaessa on otettava huomioon ihmisten yksilölliset kyvyt ja hyväksyttävä ihmisryhmien erilaiset taipumukset. Ei ole oikein pakottaa ihmistä hylkäämään haaveitaan pelkästään sillä perusteella, että ne ovat tyypillisiä ihmisille, jotka ovat samaa sukupuolta.
Uskon, että onnellisimmillaan ihmiset ovat, kun saavat hyödyntää taipumuksiaan ja kykyjään yhteisön hyväksi, eikä tehtäviä jaeta ylhäältä käsin.
Jaakko Kulhia
