Ikävää, että SYL:n kanta on joissain paikoissa (esim. Hesari) tulkittu taideylioppilaiden kannan vastaiseksi, itse en ainakaan näe asiaa näin. On toivottu, että selkiytän asiaa julkisella foorumilla.
On totta, että SYL ei täysin tyrmännyt kärkihankkeiden esityksiä, mutta ei myöskään suhtaudu erityisesti pääkaupunkiseudun esitykseen kritiikittömästi. SYL kritisoi huippuyliopistoa suunnitellutta valtiosihteeri Raimo Sailaksen ryhmää siitä, ettei se ole kiinnittänyt tarpeeksi huomiota opiskelijoiden ja yliopistojen henkilöstön asemaan. SYL suhtautuu positiivisesti yliopistojen rahoituksen lisäämiseen (huom. Kaikkien yliopistojen, ei siten, että luodaan eri tason yliopistoja), ja toivoo että yliopistojen itsehallinto turvataan katkaisematta yhteyttä yhteiskuntaan.
SYL jakaa siis TOKYOn huolen kolmikannan romuttamisesta ylimmällä hallinnon tasolla (vastustamme ulkopuolisista jäsenistä koostuvaa hallitusta, ulkopuolisten jäsenten määrä ei saa ylittää kolmikannan jäsenten määrää). Lisäksi SYL painottaa, että opiskelijat tulee ehdottomasti ottaa mukaan ja heidän mielipiteitään on kuunneltava hankkeen edetessä. Olen huolissani myös Taikin kaikkien osastojen tasapuolisen kohtelun turvaamisesta, vaikka sitä ei kannanotossamme suoraan lue.
SYL:n (ja Tokyon) näkemyksen mukaan yliopiston oikeushenkilöaseman ei tule olla yksityisoikeudellinen, vaan julkisoikeudellinen. Yliopistoyhteisön tulee itse valita omien hallintoelimiensä jäsenet. Tämä koskee myös rehtorin valintaa vaalikollegion avulla.
Toivottavasti keskustelu aiheesta jatkuu, sillä esitetyssä muodossaan (ulkopuolinen hallitus, yksityisoikeudellinen oikeushenkiköasema jne.) hanketta ei siis SYLin mielestä pitäisi viedä läpi, vaan se tulisi viedä jatkovalmisteluun, jossa KAIKKIA osapuolia kuullaan. Kärkihankkeisiin sisältyy toki hyviäkin asioita, kuten valinnanvapauden ja liikkuvuuden lisääntyminen, koulutusyhteistyön tiivistyminen sekä pääkaupunkiseudun hankkeen raportissa esiin nostettu opiskelija-opettaja suhteen huomattava parantaminen.
Tokyon näkökulmia
16. maaliskuuta 2007
7. maaliskuuta 2007
Yhtenäiskahvi
Unicafe on luopunut reilun kaupan kahvin myynnistä muutamassa vilkkaimmassa toimipisteessään. Pauligia myytiin joitain kuukausia reilun kaupan kahvina, mikä lienee lähinnä naljailua kahvinsa alkuperästä tarkoille asiakkaille. Onneksi yhdistysten hallinnoimia tavaramerkkejä saa käyttää markkinoinnissa vapaasti ilman seuraumuksia. Jos Unicafe olisi myynyt reilun kaupan kahvia Presidenttinä, siltä vaadittaisiin todennäköisesti vahingonkorvauksia. Nyt nimistökysymykset on ratkaistu ja Pauligin Utz Kapeh -sertifioitua kahvia myydään sen omalla nimellä.
Muutosta perustellaan hinnalla. Tämä on merkillistä sillä Unicafessa myydyn kahvikupillisen hinnasta vain murto-osa muodostuu kahvista. Unicafen kokoisen toimijan volyymeillä on mahdollista ostaa reilun kaupan kahvia, jopa luomuviljeltyä niin, että kahvikupin hinnasta alle kymmenesosa tulee raaka-aineesta. Tämä kymmenesosa mittaa sitoutumistamme tasa-arvoiseen yhteiskuntarakenteeseen, jossa kehitysmaiden viljelijöiden kohtelu on edes jossain määrin verrannollista rikkaampien kollegoidensa kohteluun.
Miksei Utz Kapeh sitten kelpaa?
Periaatteessa sertifioitu kahvi on keskimäärin paremmissa olosuhteissa tuotettua kuin sertifioimaton. Järjestelmillä on kuitenkin olennaisia eroja. Fair trade eli reilu kauppa oli ensimmäinen eettisesti kestävän kehitysmaakaupankäynnin sertifiointijärjestelmä. Sen perustana on takuuhintajärjestelmä, jossa viljelijälle maksetaan kahvista elämisen edellytykset mahdollistava takuuhinta maailmanmarkkinoiden hintatilanteesta riippumatta. Utz Kapeh -sertifiointi ei sisällä vastaavaa mekanismia, vaan kahvista maksettava lisähinta viljelijälle perustuu normaaleihin kaupan mekanismeihin. Kahvista maksetaan keskimäärin muutaman sentin lisähinta maailmanmarkkinahintaan nähden. Markkinoiden hintojen heittely näkyy suoraan Utz Kapeh -viljelijän tuloissa, ja esimerkiksi tansanialainen viljelijä voi joutua myymään sertifioidunkin kahvinsa alle tuotantokustannusten, jos Brasiliassa on hyvä ilma.
Consumers International on tehnyt varsin kattavan sertifiointijärjestelmiin painottuvan raportin kahvikaupasta.
Olemme valtiollisella tasolla valmiita suojaamaan suomalaisia maajusseja euroopan sisämarkkinoiden hintakehitykseltä valtavin kustannuksin. Tuloksena tästä on järjestelmä, jossa Suomessa on vielä jossain määrin taloudellisesti mahdollista viljellä maata monipuolisesti Ranskan säätilasta riippumatta.
Unicafen tuotekehityspäällikkö Sari Mönkölä kommentoi kahvivalintojaan ylioppilaslehdessä. Hänen lausuntonsa koostui noin kahdesta virkkeestä, joista molemmat osoittavat hänen olevan täysin pihalla kahvikaupasta. "Reilu kauppa on vain yksi tuotemerkki ja yrityksenä meidän tulee olla tasapuolinen ja antaa muyös muille mahdollisuus." Kahvinjuoja voisi pitää tällaista pahana epäpätevyytenä, mutta tulee kuitenkin muistaa, että Unicafe on ennen kaikkea lounasketju, jonka kahvinmyynti on vain pieni osa toiminnan volyymistä. Reilu kauppa ei ole yksittäinen tuotemerkki eikä sitä voi pitää suoraan yhteismitallisena muihin sertifiointistandardeihinkaan nähden. Järjestelmillä on selkeitä sisällöllisiä eroja, joiden perusteella näitä tulisi vertailla. Sen sijaan Paulig on yksittäinen tuotemerkki ja mikäli haluttaisiin kohdella tuottajia tasavertaisesti, ei yhden valmistajan nykyisenkaltaista monopolia voi perustella, vaikka ketjun nimi olisi Unicafe. Etenkään, kun kyseinen kahvikauppias ei enää EU:n myötä ole virallinen valtionmonopoli. Toinen merkillinen virke lausunnossa oli, että opiskelijalla on ostosta tehdessään aina valta päättää, mitä tuotetta suosia. Haluaisin tietää, miten tätä valtaa voi soveltaa tilanteessa, jossa vaihtoehtoinen tuote on poistettu valikoimasta. Keskustakampuksella tämä on helppoa. Ainakin Engel ja Kluuvin Robert's myyvät reilua kahvia.
Keskustelu Unicafen kahvinmyynnistä ei kuitenkaan ole ainoastaan altruistista huolta kehitysmaiden viljelijöistä. Monille konsensuskansalaisille voi tulla yllätyksenä, että kahviin voidaan liittää myös laatuatribuutteja. Unicafen kahviin, etenkin siihen termarissa seisoneeseen reiluun kahviin liittyen nämä ovat yleensä surullisia. Taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulinaristisesti olisi järkevintä, että Unicafe paahtaisi itse oman kahvinsa. Raakakahvin hinta muodostaisi kustannuksista niin pienen osan, että muun kuin reilun kaupan kahvin ostoa olisi vaikea perustella ainakaan taloudellisesti. Yhdellä todella kahviin perehtyneellä työntekijällä ja varsin pienin materiaalikustannuksin olisi mahdollista luoda järjestelmä, jossa Unicafeseen tultaisiin myös kahvin vuoksi, eikä ainoastaan sijainnin ja opiskelijalounaan vuoksi. Vaihtoehdot voisivat olla erinomainen tumma- ja vaaleapaahtoinen kahvi nykyisten vaihtoehtojen - vaalea huoltoasemakahvi ja ankea seisonut reilu huoltoasemakahvi - sijaan. Pieni edistysaskel olisi käyttää tuoreesti jauhettua kahvia kuten muutamissa toimipisteissä nykyisin. Tämä ei kuitenkaan voi olla peruste luopua reilusta kaupasta, etenkään tilanteessa, jossa reilua papukahvia on edullisesti saatavissa ainakin kahdelta suomalaiseltakin tuottajalta.
Muutosta perustellaan hinnalla. Tämä on merkillistä sillä Unicafessa myydyn kahvikupillisen hinnasta vain murto-osa muodostuu kahvista. Unicafen kokoisen toimijan volyymeillä on mahdollista ostaa reilun kaupan kahvia, jopa luomuviljeltyä niin, että kahvikupin hinnasta alle kymmenesosa tulee raaka-aineesta. Tämä kymmenesosa mittaa sitoutumistamme tasa-arvoiseen yhteiskuntarakenteeseen, jossa kehitysmaiden viljelijöiden kohtelu on edes jossain määrin verrannollista rikkaampien kollegoidensa kohteluun.
Miksei Utz Kapeh sitten kelpaa?
Periaatteessa sertifioitu kahvi on keskimäärin paremmissa olosuhteissa tuotettua kuin sertifioimaton. Järjestelmillä on kuitenkin olennaisia eroja. Fair trade eli reilu kauppa oli ensimmäinen eettisesti kestävän kehitysmaakaupankäynnin sertifiointijärjestelmä. Sen perustana on takuuhintajärjestelmä, jossa viljelijälle maksetaan kahvista elämisen edellytykset mahdollistava takuuhinta maailmanmarkkinoiden hintatilanteesta riippumatta. Utz Kapeh -sertifiointi ei sisällä vastaavaa mekanismia, vaan kahvista maksettava lisähinta viljelijälle perustuu normaaleihin kaupan mekanismeihin. Kahvista maksetaan keskimäärin muutaman sentin lisähinta maailmanmarkkinahintaan nähden. Markkinoiden hintojen heittely näkyy suoraan Utz Kapeh -viljelijän tuloissa, ja esimerkiksi tansanialainen viljelijä voi joutua myymään sertifioidunkin kahvinsa alle tuotantokustannusten, jos Brasiliassa on hyvä ilma.
Consumers International on tehnyt varsin kattavan sertifiointijärjestelmiin painottuvan raportin kahvikaupasta.
Olemme valtiollisella tasolla valmiita suojaamaan suomalaisia maajusseja euroopan sisämarkkinoiden hintakehitykseltä valtavin kustannuksin. Tuloksena tästä on järjestelmä, jossa Suomessa on vielä jossain määrin taloudellisesti mahdollista viljellä maata monipuolisesti Ranskan säätilasta riippumatta.
Unicafen tuotekehityspäällikkö Sari Mönkölä kommentoi kahvivalintojaan ylioppilaslehdessä. Hänen lausuntonsa koostui noin kahdesta virkkeestä, joista molemmat osoittavat hänen olevan täysin pihalla kahvikaupasta. "Reilu kauppa on vain yksi tuotemerkki ja yrityksenä meidän tulee olla tasapuolinen ja antaa muyös muille mahdollisuus." Kahvinjuoja voisi pitää tällaista pahana epäpätevyytenä, mutta tulee kuitenkin muistaa, että Unicafe on ennen kaikkea lounasketju, jonka kahvinmyynti on vain pieni osa toiminnan volyymistä. Reilu kauppa ei ole yksittäinen tuotemerkki eikä sitä voi pitää suoraan yhteismitallisena muihin sertifiointistandardeihinkaan nähden. Järjestelmillä on selkeitä sisällöllisiä eroja, joiden perusteella näitä tulisi vertailla. Sen sijaan Paulig on yksittäinen tuotemerkki ja mikäli haluttaisiin kohdella tuottajia tasavertaisesti, ei yhden valmistajan nykyisenkaltaista monopolia voi perustella, vaikka ketjun nimi olisi Unicafe. Etenkään, kun kyseinen kahvikauppias ei enää EU:n myötä ole virallinen valtionmonopoli. Toinen merkillinen virke lausunnossa oli, että opiskelijalla on ostosta tehdessään aina valta päättää, mitä tuotetta suosia. Haluaisin tietää, miten tätä valtaa voi soveltaa tilanteessa, jossa vaihtoehtoinen tuote on poistettu valikoimasta. Keskustakampuksella tämä on helppoa. Ainakin Engel ja Kluuvin Robert's myyvät reilua kahvia.
Keskustelu Unicafen kahvinmyynnistä ei kuitenkaan ole ainoastaan altruistista huolta kehitysmaiden viljelijöistä. Monille konsensuskansalaisille voi tulla yllätyksenä, että kahviin voidaan liittää myös laatuatribuutteja. Unicafen kahviin, etenkin siihen termarissa seisoneeseen reiluun kahviin liittyen nämä ovat yleensä surullisia. Taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulinaristisesti olisi järkevintä, että Unicafe paahtaisi itse oman kahvinsa. Raakakahvin hinta muodostaisi kustannuksista niin pienen osan, että muun kuin reilun kaupan kahvin ostoa olisi vaikea perustella ainakaan taloudellisesti. Yhdellä todella kahviin perehtyneellä työntekijällä ja varsin pienin materiaalikustannuksin olisi mahdollista luoda järjestelmä, jossa Unicafeseen tultaisiin myös kahvin vuoksi, eikä ainoastaan sijainnin ja opiskelijalounaan vuoksi. Vaihtoehdot voisivat olla erinomainen tumma- ja vaaleapaahtoinen kahvi nykyisten vaihtoehtojen - vaalea huoltoasemakahvi ja ankea seisonut reilu huoltoasemakahvi - sijaan. Pieni edistysaskel olisi käyttää tuoreesti jauhettua kahvia kuten muutamissa toimipisteissä nykyisin. Tämä ei kuitenkaan voi olla peruste luopua reilusta kaupasta, etenkään tilanteessa, jossa reilua papukahvia on edullisesti saatavissa ainakin kahdelta suomalaiseltakin tuottajalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
