Autoton keskusta on mahdollinen!

9. syyskuuta kuluvaa vuotta poliisi eristi Helsingin keskustan. Kansalaiset huomasivat, kuinka mukava kaupunki Helsinki on ilman kaahaavia takseja ja eksyneiden turistien autoja.

Minua on jo vuosikausia jurppinut väärin pysäköidyt autot ja niiden ylimieliset kuljettajat. Ne tukkivat jalkakäytävän, jolloin jalankulkija joutuu väistämään ajoradan kautta niitä. Valitettavasti kaikilla liikenteenkäyttäjillä ei ole mahdollisuus tähän, vaan lastenvaunuilla ja etenkin pyörätuolilla liikkuessa on moinen este vähintään harmittava ja mikä valitettavinta – jokapäiväinen. Autoilijoiden asenteissa on parantamisen varaa. Yhdellä autolla voi aiheuttaa kohtuutonta haittaa, kuten kuoleman. En silti hyväksy jalankulkijoiden piittaamattomuutta, joka kylvää muissa liikenteenkäyttäjissä epäuskoa liikennesääntöjen noudattamisen tarpeellisuudesta. Olisi siis aika elää tässä Itämeren Helmessämme toisiamme arvostaen.

Yksityisautoilun sijasta tulisi panostaa joukkoliikenteeseen. Joukkoliikenteellä pystytään siirtämään sananmukaisesti suuria joukkoja paikasta toiseen. Yksityisautoilulla pystytään siirtämään yksityinen auto paikasta toiseen. Helsingin kaltaisessa ahtaassa niemessä autoilu ei ole kestävä vaihtoehto. Keskustatunneli on turmiollinen esitys siirtää ruuhkat tunnelin molempiin päätyihin... hetkinen, siellähän ne ovat jo nyt! Kaupunginsuunnittelun täytyy lähteä joukkoliikenteen täyspainoisesta toteutttamismahdollisuudesta, ei "jokaisella asukkaalla on auto" -ajattelusta. Maailmaan ei mahdu niin paljon autoja.

Jos on pakko käyttää omaa autoa, voi sen tehdä kunhan muistaa autoilijan kululistan: auton osto, vakuutus, huolto, katsastus, polttoaine, pysäköintimaksut, pysäköintisakot, kuolemantuottamus, ruuhkamaksut jne. Autoilu ei siis ole kannattavaa myöskään taloudellisesti, eikä tule sitä koskaan olemaan.

Keskustatunnelin suunnitteluun on turhaan haaskattu yhteiskunnan varoja. Asemakaavaluonnos esitellään keskustelutilaisuuksissa

• tiistaina 26.9. kello 18–20 kaupunkisuunnitteluviraston auditoriossa, Kansakoulukatu 3 sekä
• tiistaina 3.10. klo 18–20 Kaisaniemen ala-asteen koululla, Puutarhakatu 1.

Mennään sinne esittämään pari kiperää kysymystä. Minua ainakin kiinnostaa, mitä kaikkea jyrätään tunnelin liittymien alta, ja kuinka paljon autoilu lisääntyy Helsingissä tunnelin takia. Lisäksi haluaisin tietää, mitä samalla rahalla voisi tehdä joukkoliikenteen parantamiseksi.

Autottomana päivänä 21.9. eli jo huomenna pääsemme kokemaan, mitä autoton keskusta tuo tullessaan. Se tuo muun muassa rauhallisuuden kaupungin hektiseen rytmiin. Joukkoliikenne toimii saumattomasti, kun liikennesääntöjä osaamattomat ja kanssaliikkujiaan kunnioittamattomat autoilijat eivät tuki katuja. Otetaan tila haltuun ja nautitaan lajikumppaniemme seurasta! ”Peltilehmiin” kiintyvät vain emotionaalisesti vinksahtaneet.

Pedofiilipuoluetta tarvitaan!

Hollannissa rekisteröitymään päästetystä, niin kutsutusta pedofiilipuolueesta (PNVD) on noussut valtava kohu. 82% prosenttia hollantilaisista haluaisi estää puolueen osallistumisen vaaleihin. Demokratian puolesta huolestuneena olen seurannut, kuinka kymmenettuhannet ja taas kymmenettuhannet ovat allekirjoittaneet puolueen kieltämistä kannattavia vetoomuksia. Pedofilian karmeudesta huolimatta näihin en suostunut nimeäni pistämään.

Ensinnäkin, mielekkäämpi ja demokratiaa kunnioittavampi nimitys puolueelle olisi pedofiliapuolue (ellei kerta Naapurillisen Rakkauden, Vapauden ja Diversiteetin puolue). Muistan elävästi vuoden 2001 parisuhdelakimielenosoituksen Eduskuntatalolla. Paikalle oli kerääntynyt kannattajamassojen lisäksi äänekäs kourallinen hihhu— uskonnollisia vastustajia. Heidän nähdäkseen "homolakia" kannattaakseen täytyi itsekin olla homo. Heteroiden oli syytä mennä koteihinsa.

Pedofiliapuolueeseen kohdistuu nyt samankaltaista, logiikaltaan julmaa retoriikkaa. Nimityksellä pedofiilipuolue ajettu asia, pedofilian laillistaminen, yhdistetään huoletta pedofiilisesti suuntautuneisiin, pedofiileihin. Vain pedofiili voi kannattaa seksin ikärajojen poistamista. Ja hei, tuo tyyppi sössöttää jotain siitä että pedofiilipuoluetta muka tarvitaan, se on varmaan itsekin pedo.

Kyllä, pedofilia on oksettavaa, epäinhimillistä ja väärin. Siltikään puolueen laillista perustamista ei todellisessa demokratiassa voi kieltää sillä perusteella, että sen ajama asia on meidän mielestämme väärä. Tämä olisi räikeästi vastoin demokratian perusajatuksia: mielipiteen vapautta ja mahdollisuutta sen poliittiseen ajamiseen. (Lienee syytä korostaa, että mielipiteen vapaus ja mielipiteen ilmaisun vapaus ovat eri asioita.) Demokratialle on ominaista kannustaa vakiintuneiden arvojen kyseenalaistamiseen – ei tukahduttaa sitä.

Kyllä kyllä, pedofilian laillistaminen olisi vastoin YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Vaan kenellä sitten on valta ja mahdollisuus kyseenalaistaa nämä oikeudet ja päivittää niitä, suuntaan tai toiseen, ellei kansalaisten tukemilla poliittisilla tahoilla? Onko kenelläkään vapautta olla sitä mieltä että YK voi syöksyä sementtiin? Kieltämisen logiikalla esimerkiksi anarkistiset ryhmät ja kuolemantuomiota kannattavat poliittiset tahot olisi niin ikään putsattava pöydältä.

Sen sijaan puoluetta voi ja on syytä vastustaa sillä perusteella, että se toimisi mitä luultavimmin järjestäytyneen pedofilian foorumina sen laillistamista odottamatta. Adresseissa asia kuitenkin perustellaan toisin: pedofiiliviha ja -pelko jyräävät demokratian ajatuksen.

Poikkeusmenettelyn sijaan pedofilian promotoiminen ylipäätään voitaisiin kieltää lailla, jolloin PNVD:n täytyisi tyytyä kiellon poistamisen ajamiseen. Herää vain kysymys, olisiko kiellon kumoamisen puolesta argumentoiminen itsessään pedofilian promotoimista.

Pedofiliapuolue on näyttänyt tarpeellisuutensa. Ei ajamansa asian vuoksi, vaan ajetun asian räväkkyyden, toistaisen laillisuuden ja aiheutuneen vastustuksen laadun vuoksi. Tapahtumien kulku osoittaa, että kansan kuva demokratiasta ei ole kirkas. Haluammeko elää demokratiassa vai jossain joka vain kantaa sen nimeä?

Edunvalvonnasta ja miksei eduntavoittelustakin

Keskusteltaessa ylioppilaskunnan roolista nousee usein esiin taianomainen sanapari edunvalvonta. Luonnollisesti ylioppilaskunnan yksi tärkeimmistä tehtävistä on omien jäsentensä etujen mahdollisimman hyvä ajaminen.

HYYssä edunvalvonta tuntuu välillä olevan kovin rakenteellista. Ajetaan suuria linjoja, tehtaillaan julkisuuteen mahtipontisia tiedotteita, tavataan päättäjiä, valmistellaan raskaita lausuntoja monimutkaisista koulutus- ja sosiaalipoliittisista asioista sekä tehdään mittavia investointipäätöksiä, joiden vaikutukset tuntuvat vasta vuosien päästä.

Tämä kaikki on edunvalvontaa mitä suurimmassa määrin, mutta ongelma on, ettei se välity jäsenistölle juuri mitenkään. Joukko, joka pysyy edes jotenkuten kärryillä, mitä ylioppilaskunta kulloinkin tekee, on liian harva. Lisäksi se koostuu lähes yksinomaan aktiiveista ja opiskelijapoliitikoista, joiden on tehtäviensä vuoksi pakko seurata asioita kuin viran puolesta.

Se kuuluisa riviopiskelija tuntuu unohtuvan ylioppilaskunnan jokapäiväisen pyörittämisen tiimellyksessä. Pian koittavien Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalien yhteydessä rivijäsentä muistetaan alennuslippujen muodossa. Sellainen kannattaakin ostaa, jos haluaa saada 70 euron hintaisesta lipusta viisi euroa alennusta.

Pinnisteltäisiinpä HYYssä jatkuvasti jäsentemme muistamiseksi, muutoinkin kuin Suuria Päätöksiä tehtäessä. Kateellinen pikkusielu, joka vilkaisi KY:n sivuille, miettii aina välillä hiljaa mielessään, onko jäsenenä väärässä ylioppilaskunnassa.

Mitä elokuvaa menemme katsomaan?