Vuoden ensimmäisessä edustajiston kokouksessa käsiteltiin hallitusohjelmaa ja hyväksyttiin se. Erkki esitti puheenvuorossaan että hallitusohjelman käsittelyä tulisi demokratisoida ja antaa edustajiston päättää enemmän sen yksityiskohdista. Otto Bruun esittikin toimintasuunnitelmatyyppisen hallitusohjelman puolesta ponnen, pontta ei kuitenkaan hyväksytty. Bruun kysyi myöhemmin, että miksi edustajat ajattelevat että ohjelmasta tulisi huono jos he pääsisivät siihen itse vaikuttamaan.
Marjut Sinivuo Lahdesta, Natura ry:n edustaja, kiitti hallitusohjelmaa Lahden filiaalin joukkoliikenteen tilanteen huomioimisesta. Lahdessa lippu maksaa 2,70/ 6km ilman vaihtoa ja 3,10/ 12km ilman vaihtoa. Myös pyörätuolista, lastenvaunuista ja opaskoirasta joutuu maksamaan...
Yliopiston rahoitus, yritysyhteistyö sekä tutkimuksen ja opetuksen riippumattomuus herättivät paljon keskustelua. Hallitusohjelmassa on kirjaus tutkimuksen ja opetuksen riippumattomuuden puolesta. Toivottiin että edustajisto näkisi yhteistyön välttämättömyyden tiettyjen alojen välillä ja ihmeteltiin että miksi yritys rahoittaisi tutkimusta jos ei voisi asettaa sille tavoitteita. Kysyttiin, että miten työllistymistä voidaan edistää jos tutkimuksen on oltava riippumatonta, ja esitettiin myös ettei riippumattomuuden pitäisi mennä työllisyyden edelle. Sama edustaja esitti kuitenkin myöhemmin ettei yhteistyö elinkeinoelämän kanssa sulkisi pois riippumattomuutta vaan päin vastoin.
Nuorteva ihmetteli että KansY piti kirjausta riippumattomuudesta negatiivisena. Hemminki kertoi hallituksen kannan olevan yritysyliopistoja vastaan, ja tämän olevan arvo mitä kannatetaan.
Hallitusohjelma oli poikkeukselleisen lyhyt, 3 sivua. Itse en näe että se olisi arvo sinänsä. Aikaisemmin hallitusohjelma on ollut peräti 9 sivua. Perusteluina lyhyelle ohjelmalle oli että oltiin tavoiteltu priorisointia ja että siihen haluttiin asiat joille tehdään jotain. Ja ettei sen selailu vie aikaa. Nuorteva kommentoi että hallitusohjelman pitää olla riittävän laaja ja perusteltu että edustajilla on käsitys hallituksen linjauksista. Nuorteva esitti myös että hallitus infoaisi edustajistoa strategioistaan ja tämä luvattiin toteuttaa.
Bruun esitti puheenvuorossaan että miksi pitäisi olla positiivinen asenne suhteessa muutoksiin, kun huomataan kuitenkin mitä ne ovat tuoneet mukanaan (mm. julkaisujen ei-avoimuus).
Kokouksessa hyväksyttiin ponsi lähetekeskustelusta ennen hallitusohjelman hyväksymistä.
31. tammikuuta 2008
24. tammikuuta 2008
Yliopisto 2010 - akatemia vai tuotantolaitos?
Yliopistoista tutkintotehtaiksi
Yliopistojen talous on ajettu kriisiin viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. 1990-luvun laman jälkeen valtiojohto teki tietoisen päätöksen tieteellisen tutkimuksen ja korkeakoulutuksen lisäämisestä. Kasvattaakseen tutkintojen määrää opetusministeriö ryhtyi jakamaan tiedekunnille ja laitoksille rahaa tuotettujen tutkintojen määrän perusteella.
Nyt vuonna 2008 opiskelijoiden kokonaismäärä on puolitoistakertainen ja väitöskirjojen vuosittainen määrä noin kolminkertainen lamaa edeltäneeseen tilanteeseen verrattuna. Koska yliopistojen henkilöstön määrää ei ole lisätty samassa suhteessa, laitokset ovat usein täysin ylikuormitettuja, jolloin henkilökunnalle ei jää riittävästi aikaa ohjaukselle ja tutkimukselle. Yliopisto on muuttunut projektimyllyksi epävarman rahoituksen edessä, jossa kukaan paitsi vakiintunut professori ei voi olla varma, mitä tekee puolen vuoden päästä.
Syksyn 2007 budjettiriihessä yliopistojen julkista perusrahoitusta lisättiin 25 miljoonalla eurolla, mikä hädin tuskin riittää jatkuvasti nouseviin kiinteistömenoihin ja palkkoihin – varsinainen toiminnallinen perusrahoitus ei ole juurikaan kasvanut.
Yliopistojen julkisen perusrahoituksen lisäämisen sijaan onkin alettu pohtia uusia keinoja yliopistojen rahoituksen järjestämiseksi ja tehokkuuden parantamiseksi. Osittain tästä syystä nyt on käynnistetty yliopistolakiuudistus, jolla pyritään ulkoisen rahoituksen lisäksi mahdollistamaan monia muita ikäviä uudistuksia.
Hallinto paremmaksi akateemisen yhteisön ehdoilla
Eivätkö yliopistolaiset ole kykeneviä päättämään talousasioista itse?
Yliopistolla sovelletaan kaikkeen päätöksentekoon kolmikantaa. Kolmikannassa professoreilla, muulla henkilökunnalla ja opiskelijoilla on äänivaltaa. Näin on varmistettu, että sekä vakiintuneiden tutkijoiden ja opettajien, apurahalla elävien ja opetettavien kuin muidenkin ääni kuuluu päätöksenteossa.
Taloon on kuitenkin uudistajien mielestä saatava uusi kuri. Uuden lain myötä kolmikannan asemaa päätöksenteossa heikennetään ratkaisevasti. Reformoijat, jotka ovat huolissaan kolmikannan tasa-arvoisten ryhmien toimivan henkilökohtaisten intressiensä pohjalta, tuovat yritysmaailman ”intressittömiä” edustajia mukaan päättämään yliopistomme taloudesta ja strategiasta dynaamisuuden ja taloudellisen tehokkuuden nimissä. Valtaa keskitetään toimitusjohtaja-rehtorille, jonka valinta ei enää jäisikään pelkästään yliopistolaisten käsiin. Tällä järkytetään akateemista periaatetta, jonka mukaan tiedeyhteisö päättää itsenäisesti yliopiston suunnasta. Yliopistojen autonomiaa ja tieteen vapautta lisäämään pyrkivä yliopistolakihanke siirtääkin vallan pois yliopistolaisilta.
Myös kolmikannan ryhmien sisällä edustuksesta pitäisi päättää nykyistä demokraattisemmin ja asioista nykyistä avoimemmin. Tiede ja sivistys eivät voi toimia kilpailukyvyn tai kaupallisuuden vuoksi tai suljettujen ovien takana, yliopistot tarvitsevat siis lisää demokratiaa - eivät vähemmän.
Akateemista ja strategista päättämistä ei saa eikä voi erottaa toisistaan!
Säätiörahoitteista innovaatioyliopistoa perustetaan jo, ja mallia pidetään muillekin auki. Vapaan ja avoimen tiedeyhteisön raha-asioista päättävän säätiön aristokraattinen johto ei kolmikantaa tai opiskelijaedustusta kaipaa: uudistuksen jälkeen on turha valittaa, jos opiskelijoiden ääni ei kuulukaan päätöksenteossa tai jos liike-elämän edustajan ääni on opiskelijan ääntä arvokkaampi. Myös säätiömallin ulkopuolelle jääviä yliopistoja uhkaa kolmikannan poistaminen keskeisistä päätöksistä.
Sen sijaan, että keskusjohtoisuutta lisätään, tarvitaan yliopistoon lisää avoimuutta ja demokratiaa!
Yksityinen rahoitus ei ole ratkaisu rahapulaan
Vai haluatko hyväksyttää HOPSisi Keilaniemessä?
Yksityisellä rahoituksella voitaisiin kattaa yliopiston kuluista vain murto-osa, eikä sen lisääminen yliopistoissa ole ongelmatonta. Ensinnäkin yksityinen rahoitus suosii tutkimusaloja, jotka ovat kaupallisesti hyödynnettävissä. Tämä sulkee ulos suuren osan mm. humanistisista tieteistä, joita yrityksillä ei ole kannustimia tukea. Tieteen itseisarvoa ei saa unohtaa, yliopisto ei ole tuotantolaitos, jonka päätehtävä olisi parantaa Suomen kansantalouden kilpailukykyä.
Vaikka periaatteeksi otettaisiinkin, että yksityisrahoitteinen tutkimus tai tilauskoulutus toteutettaisiin erillisenä perustutkimuksesta tai -opetuksesta, johtaisi se väistämättä priorisointeihin myös opetuksen saralla. Yliopiston henkilöstö joutuu joka tapauksessa vastaamaan molemmista sektoreista, muutenhan yritysten tai yhteisöjen kannattaisi toteuttaa tutkimuksensa tai koulutuksensa muualla.
Yksityinen rahoitus tuo mukanaan myös velvoitteita, jotka ovat vieraita akateemiselle maailmalle. Tutkimusta tai osia siitä julistetaan yhä enenevässä määrin salaiseksi liikesalaisuuteen vedoten. Pahimmassa tapauksessa tutkimustuloksia joudutaan jättämään kokonaan julkaisematta, mikäli ne eivät miellytä tilaajaa. Tästä on maailmalla lukuisia esimerkkejä erityisesti lääketeollisuuden saralla.
Mikäli yliopistot pannaan kilpailemaan yksityisestä rahoituksesta, seuraa siitä alueellista eriarvoisuutta ja tiettyjen tutkimusalojen hyvinvointia toisten kustannuksella. Laaja akateeminen koulutus ja tutkimus ovat itsessään arvokkaita, eikä tutkimusaloja tule karsia tuottavuuden perusteella. Muussa tapauksessa tähän asti tuntemamme sivistysyliopisto voidaan hyvästellä lopullisesti.
Koulutuksen kaupallistuminen luo eriarvoisuutta
Valtio on nyt "autonomisessa yliopistossamme" toteuttamassa tilauskoulutusta ostopalveluna ulkomaisille tahoille kuten valtioille ja järjestöille ja kokeilemassa lukukausimaksuja EU/ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille. Innokkaimmat nostavat keskusteluun jo lukukausimaksuja kaikille.
Korkeakoulututkinnon vuosikustannukset yliopistolle ovat 4000-32 000 euroa. Lukukausimaksuilla kustannettaisiin joka tapauksessa vain osa tutkintojen kustannuksista. Maksut olisivat korkeintaan 12 000 euroa vuodessa, siis tonnin kuussa. Olisiko sinulla varaa maksaa?
Jos hyväksymme koulutuksen muuttumisen kauppatavaraksi, yliopistomme ei ole enää entisensä. Koulutuksen tekeminen maksulliseksi joillekin on ensimmäinen askel kohti kaikille lankeavia lukukausimaksuja. Koulutuksen maksuttomuus perustuu tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien takaamiseen. Opiskeluun pitää myös jatkossa olla mahdollisuus sosiaalisesta taustasta riippumatta.
Korkeakoulutuksen hinnoittelun taustalla on tavoite kansainvälistää suomalaisia yliopistoja ja ammattikorkeakouluja kaksinkertaistamalla ulkomaisten opiskelijoiden määrä alle vuosikymmenessä. Lukukausimaksuilla olisi tarkoitus kattaa osa kansainvälistymisen kuluista. Missään ei kuitenkaan ole vastattu siihen, millä tavoin suomalaisten yliopistojen vetovoima paranisi lukukausimaksujen myötä. Ylioppilaskuntien tekemän selvityksen mukaan 60 % Suomessa opiskelevista ulkomaisista tutkinto-opiskelijoista olisi jättänyt tulematta Suomen yliopistoihin, mikäli heidän opiskelunsa olisi ollut maksullista.
Opiskelijaystävällinen yliopisto edellyttää opintojen tukemista ja parempaa opetusta, ei hintalapun asettamista koulutukselle!
Me vaadimme:
Lisää julkista perusrahoitusta yliopistoille
Yliopiston autonomian lisäämistä
Kolmikannan säilyttämistä kaikilla akateemisen yhteisön hallintotasoilla
Opiskelija- ja hallintoedustajien valinnan demokratisoimista
Yliopiston henkilöstön kuulemista kaikissa heidän työsuhteitaan koskevissa päätöksissä
Maksutonta koulutusta kaikille
Opiskelija, yliopistolainen – tule kanssamme osoittamaan, että toisenlainen yliopisto on mahdollinen! Me emme alistu!
HYYn Vihreät on Helsingin yliopiston Attacin, Sitoutumattoman vasemmiston ja Opiskelijoiden sosialidemokraattisen yhdistyksen kanssa mukana toteuttamassa yliopistolakikampanjaa.
Haluatko toimia paremman yliopiston puolesta? Tervetuloa kokoukseemme 11.2. klo 19 Uuden ylioppilastalon A-rapun viidennen kerroksen kerhohuoneeseemme (Mannerheimintie 5 A).
Yliopistojen talous on ajettu kriisiin viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. 1990-luvun laman jälkeen valtiojohto teki tietoisen päätöksen tieteellisen tutkimuksen ja korkeakoulutuksen lisäämisestä. Kasvattaakseen tutkintojen määrää opetusministeriö ryhtyi jakamaan tiedekunnille ja laitoksille rahaa tuotettujen tutkintojen määrän perusteella.
Nyt vuonna 2008 opiskelijoiden kokonaismäärä on puolitoistakertainen ja väitöskirjojen vuosittainen määrä noin kolminkertainen lamaa edeltäneeseen tilanteeseen verrattuna. Koska yliopistojen henkilöstön määrää ei ole lisätty samassa suhteessa, laitokset ovat usein täysin ylikuormitettuja, jolloin henkilökunnalle ei jää riittävästi aikaa ohjaukselle ja tutkimukselle. Yliopisto on muuttunut projektimyllyksi epävarman rahoituksen edessä, jossa kukaan paitsi vakiintunut professori ei voi olla varma, mitä tekee puolen vuoden päästä.
Syksyn 2007 budjettiriihessä yliopistojen julkista perusrahoitusta lisättiin 25 miljoonalla eurolla, mikä hädin tuskin riittää jatkuvasti nouseviin kiinteistömenoihin ja palkkoihin – varsinainen toiminnallinen perusrahoitus ei ole juurikaan kasvanut.
Yliopistojen julkisen perusrahoituksen lisäämisen sijaan onkin alettu pohtia uusia keinoja yliopistojen rahoituksen järjestämiseksi ja tehokkuuden parantamiseksi. Osittain tästä syystä nyt on käynnistetty yliopistolakiuudistus, jolla pyritään ulkoisen rahoituksen lisäksi mahdollistamaan monia muita ikäviä uudistuksia.
Hallinto paremmaksi akateemisen yhteisön ehdoilla
Eivätkö yliopistolaiset ole kykeneviä päättämään talousasioista itse?
Yliopistolla sovelletaan kaikkeen päätöksentekoon kolmikantaa. Kolmikannassa professoreilla, muulla henkilökunnalla ja opiskelijoilla on äänivaltaa. Näin on varmistettu, että sekä vakiintuneiden tutkijoiden ja opettajien, apurahalla elävien ja opetettavien kuin muidenkin ääni kuuluu päätöksenteossa.
Taloon on kuitenkin uudistajien mielestä saatava uusi kuri. Uuden lain myötä kolmikannan asemaa päätöksenteossa heikennetään ratkaisevasti. Reformoijat, jotka ovat huolissaan kolmikannan tasa-arvoisten ryhmien toimivan henkilökohtaisten intressiensä pohjalta, tuovat yritysmaailman ”intressittömiä” edustajia mukaan päättämään yliopistomme taloudesta ja strategiasta dynaamisuuden ja taloudellisen tehokkuuden nimissä. Valtaa keskitetään toimitusjohtaja-rehtorille, jonka valinta ei enää jäisikään pelkästään yliopistolaisten käsiin. Tällä järkytetään akateemista periaatetta, jonka mukaan tiedeyhteisö päättää itsenäisesti yliopiston suunnasta. Yliopistojen autonomiaa ja tieteen vapautta lisäämään pyrkivä yliopistolakihanke siirtääkin vallan pois yliopistolaisilta.
Myös kolmikannan ryhmien sisällä edustuksesta pitäisi päättää nykyistä demokraattisemmin ja asioista nykyistä avoimemmin. Tiede ja sivistys eivät voi toimia kilpailukyvyn tai kaupallisuuden vuoksi tai suljettujen ovien takana, yliopistot tarvitsevat siis lisää demokratiaa - eivät vähemmän.
Akateemista ja strategista päättämistä ei saa eikä voi erottaa toisistaan!
Säätiörahoitteista innovaatioyliopistoa perustetaan jo, ja mallia pidetään muillekin auki. Vapaan ja avoimen tiedeyhteisön raha-asioista päättävän säätiön aristokraattinen johto ei kolmikantaa tai opiskelijaedustusta kaipaa: uudistuksen jälkeen on turha valittaa, jos opiskelijoiden ääni ei kuulukaan päätöksenteossa tai jos liike-elämän edustajan ääni on opiskelijan ääntä arvokkaampi. Myös säätiömallin ulkopuolelle jääviä yliopistoja uhkaa kolmikannan poistaminen keskeisistä päätöksistä.
Sen sijaan, että keskusjohtoisuutta lisätään, tarvitaan yliopistoon lisää avoimuutta ja demokratiaa!
Yksityinen rahoitus ei ole ratkaisu rahapulaan
Vai haluatko hyväksyttää HOPSisi Keilaniemessä?
Yksityisellä rahoituksella voitaisiin kattaa yliopiston kuluista vain murto-osa, eikä sen lisääminen yliopistoissa ole ongelmatonta. Ensinnäkin yksityinen rahoitus suosii tutkimusaloja, jotka ovat kaupallisesti hyödynnettävissä. Tämä sulkee ulos suuren osan mm. humanistisista tieteistä, joita yrityksillä ei ole kannustimia tukea. Tieteen itseisarvoa ei saa unohtaa, yliopisto ei ole tuotantolaitos, jonka päätehtävä olisi parantaa Suomen kansantalouden kilpailukykyä.
Vaikka periaatteeksi otettaisiinkin, että yksityisrahoitteinen tutkimus tai tilauskoulutus toteutettaisiin erillisenä perustutkimuksesta tai -opetuksesta, johtaisi se väistämättä priorisointeihin myös opetuksen saralla. Yliopiston henkilöstö joutuu joka tapauksessa vastaamaan molemmista sektoreista, muutenhan yritysten tai yhteisöjen kannattaisi toteuttaa tutkimuksensa tai koulutuksensa muualla.
Yksityinen rahoitus tuo mukanaan myös velvoitteita, jotka ovat vieraita akateemiselle maailmalle. Tutkimusta tai osia siitä julistetaan yhä enenevässä määrin salaiseksi liikesalaisuuteen vedoten. Pahimmassa tapauksessa tutkimustuloksia joudutaan jättämään kokonaan julkaisematta, mikäli ne eivät miellytä tilaajaa. Tästä on maailmalla lukuisia esimerkkejä erityisesti lääketeollisuuden saralla.
Mikäli yliopistot pannaan kilpailemaan yksityisestä rahoituksesta, seuraa siitä alueellista eriarvoisuutta ja tiettyjen tutkimusalojen hyvinvointia toisten kustannuksella. Laaja akateeminen koulutus ja tutkimus ovat itsessään arvokkaita, eikä tutkimusaloja tule karsia tuottavuuden perusteella. Muussa tapauksessa tähän asti tuntemamme sivistysyliopisto voidaan hyvästellä lopullisesti.
Koulutuksen kaupallistuminen luo eriarvoisuutta
Valtio on nyt "autonomisessa yliopistossamme" toteuttamassa tilauskoulutusta ostopalveluna ulkomaisille tahoille kuten valtioille ja järjestöille ja kokeilemassa lukukausimaksuja EU/ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille. Innokkaimmat nostavat keskusteluun jo lukukausimaksuja kaikille.
Korkeakoulututkinnon vuosikustannukset yliopistolle ovat 4000-32 000 euroa. Lukukausimaksuilla kustannettaisiin joka tapauksessa vain osa tutkintojen kustannuksista. Maksut olisivat korkeintaan 12 000 euroa vuodessa, siis tonnin kuussa. Olisiko sinulla varaa maksaa?
Jos hyväksymme koulutuksen muuttumisen kauppatavaraksi, yliopistomme ei ole enää entisensä. Koulutuksen tekeminen maksulliseksi joillekin on ensimmäinen askel kohti kaikille lankeavia lukukausimaksuja. Koulutuksen maksuttomuus perustuu tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien takaamiseen. Opiskeluun pitää myös jatkossa olla mahdollisuus sosiaalisesta taustasta riippumatta.
Korkeakoulutuksen hinnoittelun taustalla on tavoite kansainvälistää suomalaisia yliopistoja ja ammattikorkeakouluja kaksinkertaistamalla ulkomaisten opiskelijoiden määrä alle vuosikymmenessä. Lukukausimaksuilla olisi tarkoitus kattaa osa kansainvälistymisen kuluista. Missään ei kuitenkaan ole vastattu siihen, millä tavoin suomalaisten yliopistojen vetovoima paranisi lukukausimaksujen myötä. Ylioppilaskuntien tekemän selvityksen mukaan 60 % Suomessa opiskelevista ulkomaisista tutkinto-opiskelijoista olisi jättänyt tulematta Suomen yliopistoihin, mikäli heidän opiskelunsa olisi ollut maksullista.
Opiskelijaystävällinen yliopisto edellyttää opintojen tukemista ja parempaa opetusta, ei hintalapun asettamista koulutukselle!
Me vaadimme:
Lisää julkista perusrahoitusta yliopistoille
Yliopiston autonomian lisäämistä
Kolmikannan säilyttämistä kaikilla akateemisen yhteisön hallintotasoilla
Opiskelija- ja hallintoedustajien valinnan demokratisoimista
Yliopiston henkilöstön kuulemista kaikissa heidän työsuhteitaan koskevissa päätöksissä
Maksutonta koulutusta kaikille
Opiskelija, yliopistolainen – tule kanssamme osoittamaan, että toisenlainen yliopisto on mahdollinen! Me emme alistu!
HYYn Vihreät on Helsingin yliopiston Attacin, Sitoutumattoman vasemmiston ja Opiskelijoiden sosialidemokraattisen yhdistyksen kanssa mukana toteuttamassa yliopistolakikampanjaa.
Haluatko toimia paremman yliopiston puolesta? Tervetuloa kokoukseemme 11.2. klo 19 Uuden ylioppilastalon A-rapun viidennen kerroksen kerhohuoneeseemme (Mannerheimintie 5 A).
17. tammikuuta 2008
HYY ja parlamentarismin periaate
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ylin päättävä elin on sen 60-jäseninen edustajisto, jonka ylioppilaskunnan jäsenet valitsevat keskuudestaan joka toinen vuosi vaaleilla. Toimeenpanovaltaa ylioppilaskunnassa käyttää vuosittain vaihtuva hallitus, jonka tulee nauttia edustajiston luottamusta.
Edustajisto valitsee hallituksen muodostajan enemmistövaalilla. Käytännössä vaali on kuitenkin pelkkä muodollisuus, sillä hallituksen kokoonpano on neuvoteltu jo tätä ennen edustajistoryhmien kesken. Edustajistolla on myös valta kaataa hallitus luottamuskysymyksellä koska tahansa vaalikauden aikana.
Juridisesti HYY siis noudattaa parlamentarismin periaatetta, sillä hallituksen on nautittava edustajiston luottamusta ja edustajisto voi vapauttaa hallituksen tehtävistään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Tämän kehyksen ulkopuolella edustajistolla, saatikka ylioppilaskunnan jäsenistöllä, ei ole kovin paljoa keinoja vaikuttaa hallituksen perustoimintaan sen jälkeen, kun hallitus on muodostettu. Ainoastaan suuremmat kiistat voivat johtaa, ja ovat johtaneetkin, hallituksen erottamiseen.
Hallitusneuvottelut eivät pohjimmiltaan perustu asia- vaan henkilökysymyksiin. Tästä seuraa, että kun on päästy lopputulokseen siitä, mitkä ryhmät hallituksen muodostavat, kuinka monta jäsentä kukin ryhmä hallitukseen saa ja ketkä jäseniksi valitaan, hallitukselle jätetään pitkälti vapaat kädet muotoilla oma hallitusohjelmansa. Hallitukseen edustajansa saaneet ryhmät voivat toki pyrkiä liittämään omia tavoitteitaan osaksi hallitusohjelmaa, mutta edustajistolla on valta ainoastaan joko hyväksyä tai hylätä ohjelma kokonaisuudessaan.
Yksityiskohtaisesti edustajisto pääsee päättämään talousarviosta, jota väistyvä hallitus on seuraavalle vuodelle esittänyt. HYAL:n Reima Launonen oli oikeassa todetessaan viime vuoden lopun budjettiedarissa, ettei tasapainotettujen esitysten periaate jätä edustajistolle riittävästi valtaa puuttua hallituksen talousarvioesitykseen. Budjetin käsittelyn työjärjestys, jossa ensin käydään läpi tasapainotetut esitykset pääluokkien välillä ja tämän jälkeen edetään pääluokka kerrallaan, kannustaa edustajiston jäseniä varovaisuuteen ja konservatiivisuuteen päätöksissään. Lisäyksiä on hankala saada läpi, sillä taustalla on jatkuva pelko budjettiraamien ylittymisestä.
Littomuotoisten järjestöjen, kuten Suomen ylioppilaskuntien liiton, vuosikokouksissa liittokokousedustajat päättävät paitsi järjestön budjetista myös sen tulevan vuoden toimintasuunnitelmasta. Tämä antaa ryhmille ja yksittäisille liittokokousedustajille mahdollisuuden tehdä järjestön toimintasuunnitelmaan perusteltuja lisäys-, poisto- ja muutosesityksiä, jotka liittokokous joko hyväksyy tai hylkää. Tämäntapaisen mallin toteuttamista myös yksittäisen ylioppilaskunnan tasolla tulisikin pohtia esimerkiksi HYYssä.
Kun hallitusohjelman (tai toimintasuunnitelman) yksittäiset kohdat olisi käytetty edustajiston hyväksyttävinä, ohjelman painoarvo kasvaisi ja hallituksen toiminnan legitimiteetti paranisi merkittävästi. Tämä malli antaisi myös oppositiolle mahdollisuuden vaikuttaa ohjelman sisältöön hyvillä, julkisesti perustelluilla argumenteilla. Opposition vaikutusmahdollisuuksien lisääminen olisi perusteltua, sillä kuten todettu, hallitusneuvottelut eivät pohjaudu asiakysymyksiin.
Koska edustajiston muotoilema toimintasuunnitelma sitoisi hallituksen jäsenten käsiä enemmän kuin pelkkä budjetti, hallituksen demokraattinen kontrolli, ja sitä kautta parlamentarismin periaate, toteutuisivat HYYssä nykyistä paremmin.
Edustajisto valitsee hallituksen muodostajan enemmistövaalilla. Käytännössä vaali on kuitenkin pelkkä muodollisuus, sillä hallituksen kokoonpano on neuvoteltu jo tätä ennen edustajistoryhmien kesken. Edustajistolla on myös valta kaataa hallitus luottamuskysymyksellä koska tahansa vaalikauden aikana.
Juridisesti HYY siis noudattaa parlamentarismin periaatetta, sillä hallituksen on nautittava edustajiston luottamusta ja edustajisto voi vapauttaa hallituksen tehtävistään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Tämän kehyksen ulkopuolella edustajistolla, saatikka ylioppilaskunnan jäsenistöllä, ei ole kovin paljoa keinoja vaikuttaa hallituksen perustoimintaan sen jälkeen, kun hallitus on muodostettu. Ainoastaan suuremmat kiistat voivat johtaa, ja ovat johtaneetkin, hallituksen erottamiseen.
Hallitusneuvottelut eivät pohjimmiltaan perustu asia- vaan henkilökysymyksiin. Tästä seuraa, että kun on päästy lopputulokseen siitä, mitkä ryhmät hallituksen muodostavat, kuinka monta jäsentä kukin ryhmä hallitukseen saa ja ketkä jäseniksi valitaan, hallitukselle jätetään pitkälti vapaat kädet muotoilla oma hallitusohjelmansa. Hallitukseen edustajansa saaneet ryhmät voivat toki pyrkiä liittämään omia tavoitteitaan osaksi hallitusohjelmaa, mutta edustajistolla on valta ainoastaan joko hyväksyä tai hylätä ohjelma kokonaisuudessaan.
Yksityiskohtaisesti edustajisto pääsee päättämään talousarviosta, jota väistyvä hallitus on seuraavalle vuodelle esittänyt. HYAL:n Reima Launonen oli oikeassa todetessaan viime vuoden lopun budjettiedarissa, ettei tasapainotettujen esitysten periaate jätä edustajistolle riittävästi valtaa puuttua hallituksen talousarvioesitykseen. Budjetin käsittelyn työjärjestys, jossa ensin käydään läpi tasapainotetut esitykset pääluokkien välillä ja tämän jälkeen edetään pääluokka kerrallaan, kannustaa edustajiston jäseniä varovaisuuteen ja konservatiivisuuteen päätöksissään. Lisäyksiä on hankala saada läpi, sillä taustalla on jatkuva pelko budjettiraamien ylittymisestä.
Littomuotoisten järjestöjen, kuten Suomen ylioppilaskuntien liiton, vuosikokouksissa liittokokousedustajat päättävät paitsi järjestön budjetista myös sen tulevan vuoden toimintasuunnitelmasta. Tämä antaa ryhmille ja yksittäisille liittokokousedustajille mahdollisuuden tehdä järjestön toimintasuunnitelmaan perusteltuja lisäys-, poisto- ja muutosesityksiä, jotka liittokokous joko hyväksyy tai hylkää. Tämäntapaisen mallin toteuttamista myös yksittäisen ylioppilaskunnan tasolla tulisikin pohtia esimerkiksi HYYssä.
Kun hallitusohjelman (tai toimintasuunnitelman) yksittäiset kohdat olisi käytetty edustajiston hyväksyttävinä, ohjelman painoarvo kasvaisi ja hallituksen toiminnan legitimiteetti paranisi merkittävästi. Tämä malli antaisi myös oppositiolle mahdollisuuden vaikuttaa ohjelman sisältöön hyvillä, julkisesti perustelluilla argumenteilla. Opposition vaikutusmahdollisuuksien lisääminen olisi perusteltua, sillä kuten todettu, hallitusneuvottelut eivät pohjaudu asiakysymyksiin.
Koska edustajiston muotoilema toimintasuunnitelma sitoisi hallituksen jäsenten käsiä enemmän kuin pelkkä budjetti, hallituksen demokraattinen kontrolli, ja sitä kautta parlamentarismin periaate, toteutuisivat HYYssä nykyistä paremmin.
16. tammikuuta 2008
Langattomia uutisia
HYYn uusi hallitus aloitti kautensa tutuissa merkeissä: viime vuoden kuluessa toteutettavaksi sovittu Uuden ylioppilastalon langaton verkko loistaa edelleen poissaolollaan.
Viime perjantaina saimme kuitenkin suureksi iloksemme lupauksen, että verkko pystytetään viikon 3 loppuun mennessä. Laitteet on hankittu ja ne odottavat enää asentamista.
Samalla on tarkoitus ratkaista Vanhan ylioppilastalon langattoman verkon ongelmat. Verkosta tulee avoin, eli asiakkaat voivat käyttää sitä ilman salasanaa. Lisäksi talon sisäisen verkon kantavuutta parannetaan siten, että se yltää myös talon yläkertaan, mikä mahdollistanee langattoman internet-yhteyden myös edustajiston kokouksissa.
Nyt odotamme viikon loppumista kuin joulua; josko kauan kaivattu verkko vihdoin saataisiin käyttöön. Vääjäämättä ilmenevät tekniset ongelmat ratkaistaneen toivottavasti pikaisesti, kunhan verkko aukeaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
