Pitkään on pitänyt tänne kirjoittaa, sillä koulutuspolitiikka on ahdistanut tänä syksynä ja toivoisinkin, että myös tällä foorumilla keskusteltaisiin yliopistolain uudistamisesta.
Mielestäni kunnollista keskustelua säätiöyliopiston "tulemisen" merkityksestä ei julkisuudessa (kuten yleensäkään) ole käyty. Säätiö ei sovi sivistysyliopiston malliksi ja ei nähdäkseni tee yliopistoa itsenäisemmäksi. Yliopiston ulkopuolisista jäsenistä koottu hallitus sotii perustuslakia ja lainmuutoksen tavoitteita (itsenäisempää asemaa) vastaan. Tuntuu kuin ihmiset pohtisivat vain "innovaatioyliopiston" järjestämistä, vaikka se on ennakkotapaus tuleville järjestelyille. Sulattavatko ihmiset valtion yksityistä yliopistoa?
Suomalaisena on voinut olla ylpeä korkeakoulujen hallinnon kolmikannasta. Eivät kai opiskelijat luovu tästä vähin äänin? Kolmikanta on ainakin minulle tärkeä demokraattinen periaate, josta ei luovuta taisteluitta. Julkisoikeudellisen yliopiston hallinnosta ei myöskään ole käyty kunnollista debattia. Pelkään sitä, että "johtamistieteen" uusimmat tuulet vain liimataan yliopistojen päälle unohtaen näiden instituutioiden nykyiset hyvät puolat. Demokratiaan kuulu myös rehtorin valinta laajalla kokoonpanolla, kuten vaalikollegiolla!
Huh, teemoja riittää: automaatiojäsenyys, maksuton koulutus, rehtorin asema ylimmässä päättävässä elimessä, työsuhteet...Avatkaa sanaiset arkkunne. Mitä voimme tehdä?
L
Antti komppaa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Yliopistolain uudistaminen herättäisi varmasti keskustelua - jos joku tietäisi siitä. Nyt useimmat ovat kuulleet vain innovaatioyliopistosta.
Jos uudistuksista puhutaan vain hallinnollisella tasolla, ne kuulostavat niin puuduttavilta, ettei kukaan vaivaudu olemaan mitään mieltä. Kysymystä olisi siis politisoitava.
Ehkäpä juuri tämä on yksi niistä poliittisia kampailuita, joihin HYY:n Vihreiden olisi syytä keskittyä kun vaalit on ensin huomenna voitettu (kop kop).
Jos hiukan politisoisi ja populärisoisi yliopistolain uudistusta, niin siihen liittyy todellakin erilaisia uhkakuvia, toisaalta myös mahdollisuuksia.
Uhkakuvista yksi merkittävimmistä on mainittu kolmikantamallin rapautuminen. Toinen on tuottamattomien alojen rahoituksen tulevaisuus, vaikka tilanne näyttäisi lyhyellä aikavälillä hyvältä. Nämä kaksi lienevät Helsingin yliopiston kannalta kaksi merkittävintä, opinahjomme monialaisuus huomioiden.
Tuo mainittu "uusimpien" johtamistuulten ajautuminen (lue: haaksirikkoutuminen) yliopistoon on tragikoominen prosessi. Byrokraattisesti toimiva yliopisto "benchmarkkaa" jonkin organisaatio- tai johtamisteorian ja "implementoi" sen yliopistokontekstiin, normaalisti 10-15 vuotta sen jälkeen, kun trendi on mennyt ohi ja järjestelmä todettu toimimattomaksi ja yksisilmäiseksi. Tulosjohtamisen seurauksena syntynyt UPJ on hyvä esimerkki tällaisesta surullisesta ilmiöstä.
Suurin uhkakuva yliopistolain uudistuksessa lienee se, että laissa ja asetuksissa annetaan liian tiukat raamit siihen, kuinka hallinto tulee yliopistoissa järjestää. Meillä on kuitenkin opiskelijoina paljon paremmat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, millaisia päätöksiä yliopistojen sisällä tehdään, kuin millaiseksi yliopistolaki muodostuu.
Toki jos yliopistot pääsevät itse tekemään ratkaisunsa, on odotettavissa, että joissain yliopistoissa päädytään opiskelijoiden kannalta paljon nykyistä huonompiin ratkaisuihin. Yksittäisten yliopistojen ongelmat on kuitenkin jälkikäteen paljon helpompi korjata kuin repiä auki kaikkien yliopistojen hallintoa säätelevät kehykset.
Eikä UPJ ole niinkään yliopiston byrokratian kuin sen tilivirastoaseman aiheuttama ongelma. Valtio kun päätti 90-luvulla, että jähmeistä palkkaluokista tulisi päästä eroon ja tilalle luoda jokin joustavampi palkkausjärjestelmä. Valmistelu ja päätöksenteko sitten vei aikansa, kuten tapana on vallan jakautuessa monelle taholle. Valmista kuitenkin tuli aikanaan, ja kun UPJ oli ensin otettu käyttöön ministeriöiden kaltaisissa helpommissa ympäristöissä, rantautui se lopulta yliopistoihinkin.
Ylipäänsä juuri tuo päätöksenteon jähmeys on se syy, jonka takia tietyt tahot haluavat mm. vahvaa rehtoria ja ulkopuolisten muodostamaa hallitusta yliopistoihin. Yliopistodemokratiaa karsimalla on tarkoitus saada päätöksentekoon ja päätösten toimeenpanoon tehokkuutta, kun päättäjiä on vähemmän eikä heillä ole samalla tavalla omia intressejä pelissä. Tuota vastaan ei voi argumentoida oikein muulla kuin sillä, että haluamme ennemmin demokratiaa kuin tehokkuutta, sillä maailma on täynnä esimerkkejä siitä, miten monenlaisten hallintomallien varaan yliopisto voidaan onnistuneesti rakentaa.
Keskustelun puute on havaittu Arkadianmäelläkin, ainakin Vihreiden keskuudessa.
Innovaatioyliopiston suhteen on vielä pelottavan monta asiaa täysin auki, kun hanketta edistetään vain sillä hataralla oletuksella, että se toteutuessaan tuo yliopistolle reilusti enemmän käyttövaroja. Hallinnon järjestäminen, pitkän aikavälin rahoitussuunnitelma, innovaatioyliopiston vaikutus julkisoikeudellisiin yliopistoihin, taideaineiden aseman varmistaminen, elinkeinoelämän valta innovaatioyliopistossa... Näistä mistään ei tunnu olevan tietoa saatavilla.
Julkisoikeudellisten yliopistojen suhteen on paljon hyvääkin tulossa, mutta kokonaiskuvan muodostaminen on edelleen täysin kesken.
T. Maaria / HyVi
(ja sivistysvaliokunnan jäsenen avustaja eduskunnassa)
Kirjoittajat vaikuttavat olevan yhtä mieltä siitä, että suurimmat uhkakuvat liittyvät kolmikantaan ja toisaalta yliopistojen itsehallintoon (suhteessa esim. elinkeinoelämään).
Onko teillä näkemyksiä siitä, miten asia saataisiin paremmin julkisuuteen (mediaseksikkäämmin demokratia ja vapaus tutkia)?
Yliopistojen pitäisi yhtenä rintamana vastustaa sitä, että niiden rahoitus kärsii, jos runsaasti valtion rahoja käytetään innovaatioyliopistoon (mikäköhän sen lopullinen nimi tulee olemaan...).
Lähetä kommentti