HYYn edustajisto kokoontui eilen Vanhan ylioppilastalon Musiikkisaliin hieman tavallista epävirallisemmissa merkeissä. Kyseessä olivat puheenjohtaja Walter Rydmanin järjestämät sitsit, joiden tarkoituksena oli tutustuttaa edustajiston jäseniä toisiinsa.
Nämä olivat ensimmäiset sitsit, joihin itse osallistuin. Tilaisuus oli varsin epämuodollinen ja poikkesi vierustoverini Maija Jäppisen mukaan huomattavasti tavanomaisesta sitsikaavasta. Ohjelmassa oli monien iloksi silti varsin paljon laulua ja muuta perinteistä yhteishengen kohottamista, josta olin tähän asti jäänyt paitsi.
Uskon, etten ollut ainoa, joka viihtyi juhlassa mainiosti, vaikka omaan makuuni laulamista olikin hieman liikaa. Ihmettelin jopa ajoittain, milloin ihmisten on tarkoitus tutustua toisiinsa, jos koko ajan veisataan yhteislaulua. Asia selvisi kokemattomalle akateemisiin juhliin osallistujalle loppuillasta – jatkoillahan sitä tietysti varsinaisesti tehdään tuttavuutta. Lempinimiä Majava ja Hilleri tuskin keksittäisiin edustajiston kokouksessa budjettikehyksestä väännettäessä. Erästä ainejärjestöjen edustajaa puolestaan rekrytoitiin aktiivisesti jäseneksi Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liittoon, kun taas vastaavasti erästä neljännen vuoden hyviläistä opiskelijaa houkuteltiin Wiipurilaiseen osakuntaan fuksiksi.
Uskon, että juhlatilaisuudella oli paljon myönteisiä vaikutuksia edustajien väliselle kanssakäymiselle. Oli hienoa, että jäätä saatiin rikottua joukolla. Toivon, että tutustuminen edesauttaa yhteistyön tekemistä ryhmien välillä koko edustajistokauden ajan.
Kuten asiaan kuuluu, juhliin osallistujat maksoivat kulut suurimmaksi osaksi itse.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Aivan, meillä on varaa syödä - ihan omilla rahoillamme.
Ja kivaa oli. Lauluissa harrastin jonkinlaista itsesensuuria ja jätin laulamatta kaikki poliittisesti epäkorrektit kohdat... Illan paras oli kuitenkin aidosti vaihtoehtoisesta neocon-laulukirjasta löytynyt "Tapio Määtän ekoveisu", jonka säveltä kukaan ei valitettavasti tuntunut osaavan. Olin myös hiukan liian liikuttunut referoidakseni nyt laulun sanoja, mutta mojovat naurut tuo tarjosi. Päätin illan spudarilla, aamulla tuoksuin vonnegutilaisesti sanottuna "like mustardgas and roses".
Meidänkin pitäisi ehkä säveltää jonkinlainen "Ketunkarvarock", jota voitaisiin lanseerata virallisiin laulukirjoihin ja sitä kautta pöytäjuhlien päänumeroksi. Ajatus on suorastaan kutkuttava.
Olen myös hämmentynyt, loukkaantunut ja ehkä hiukan surullinenkin siitä, että minulle ei keksitty lempinimeä. Muuten ilta oli onnistunut. Jäätä tosissaan rikottiin.
Lähetä kommentti